Usvansuon tarinat on maallemuuttajan intohimo-projekti joka syntyi tarpeesta puhua eläinoikeuksista, maallemuutosta, maataloudesta ja luonnonsuojelusta faktaan pohjautuvaa tietoa käyttäen, pelkistämättä aiheita yksinkertaisiksi ja mustavalkoisiksi

Tilin takana on taiteilija, eläinystävä, graafinen suunnittelija, yrittäjä, haaveilija, “somevaikuttaja”, sisällöntuottaja, entinen tallityöntekijä ja viimeisimpänä tuore agrologiopiskelija.
Moi, minä olen Camilla! Olen ollut netissä ison osan elämästäni, ihan irc-galleria ajoista alkaen. Olihan minulla tietysti myös oma virtuaali hevostalli varhaisteini-ikäisenä. Mutta viime aikoina on tuntunut että jotain on pahasti vialla netissä ja se alkaa huolestuttavasti näkymään myös ihmisten käytöksessä “todellisessa maailmassa”.
Aalto Yliopiston väitöstutkija Ali Salloum kirjoitti vuonna 2023 jutun jossa esitteli löydöksensä vuonna 2022 tehdyssä polarisaatiota Suomessa tutkivassa jutussa. Tutkimuksessa keskityttiin somekäyttäytymiseen ja somessa tapahtuvaan kuplautumiseen ihmisiä jakavien aiheiden kuten ilmaston- ja maahanmuuttopolitiikan ympärillä.
Nostin tämän saman huolenaiheen esille hiljattain meidän ensimmäisellä eläintuotanto-tunnilla kun keskusteltiin siitä miten Suomen ruoantuotannon arvostusta voisi nostaa ja yhtenä keinona ehdotettiin somea. Kirjoitin tästä myöhemmin myös postauksen Instagramiin sillä koin ettei minun huomautusta algoritmista ihan ymmärretty tunnilla. Eikä sitä varmasti ymmärräkään jos on vaan normaali somen käyttäjä eikä esimerkiksi ole tutkinut algoritmin toimintaa sisällöntuottajana. Olen samaa mieltä siitä että tietoutta voi tehokkaasti jakaa somessa, mutta olisi tärkeä muistaa, vahvasti mielipiteitä jakavasta aiheesta sisältöä tehtäessä, että kuplautumisen ja vastakkainasettelun riski on iso. Erityistä huolta pitäisi kiinnittää siihen millaista sisältöä tehdään ja millaista keskustelu kulttuuria tilillä ylläpidetään. Tätä vastakkainasettelua ja ehdottomuutta tapahtuu sekä ruuantuotannon puolella että eläinsuojelu aktivistien joukossa ja se aiheuttaa minussa erittäin epämiellyttävän olon. Omasta mielestäni se ei hyödytä kumpaakaan puolta isossa kuvassa, eikä varsinkaan eläinten oikeuksia tai maatalouden tulevaisuutta, jos asianosaiset kuplautuvat ehdottomuutensa kanssa eivätkä kykene kommunikoimaan ja tekemään kompromissejä keskenään.
Ali Salloumin tutkimuksessa selviää että polarisaatio ja vastakkainasettelu on ollut kovassa kasvussa viimeiset vuodet. Salloum itse suhtautuu Ylen tekemän haastattelun mukaan epäilevästi siihen olisiko vallankäyttäjät kuten poliitikot, media ja somevaikuttajat/yritykset valmiita tekemään muutoksia ongelman kitkemiseksi. Sillä he kaikkihan tästä vastakkainasettelusta hyötyvät.
Haluaisin kuitenkin todistaa Ali Salloumin epäilykset vääräksi ja yrittää omalta osaltani kitkeä tätä huolestuttavaa ilmiötä puhuttaessa meille tärkeistä asioista eli eläinoikeuksista, ruuantuotannosta ja luonnonsuojelusta. Voiko se johtaa siihen että joko suututan kaikki tai teen sisältöä joka ei tunnu kenestäkään samaistuttavalta? Ihan mahdollista. Polarisaatiota käsittelevässä postauksestani tuli kuitenkin paljon palautetta siitä että moni kokee asian samalla tavalla kuin minä. Että ollaan väliinputoajia joita yritetään painostaa valitsemaan puolensa. Mutta asia ei ole mustavalkoinen. Ei siis valita puolia, eihän?
Usvansuon tarinat on oma haaveeni alustasta joka käsittelee meille tärkeitä aiheita faktaan ja nykytietoon pohjautuen. Ymmärrämme että asiat eivät ole mustavalkoisia ja tästä syystä pitää myös olla avoin muiden näkemyksille sekä olemaan tarpeeksi rohkea haastamaan omaa näkemystään. Mielipiteitään saa ja pitääkin muuttaa uuden tiedon valossa, eikä se ole mitenkään häpeällistä tai tuomittavaa. Meidän ei kuitenkaan pitäisi pyrkiä vaikuttamaan suoraan ihmisten mielipiteeseen, vaan jakaa tietoa ja antaa ihmisille aikaa ja tilaa tehdä omia päätelmiä sen tiedon valossa. Opitaan myös elämään sen tosiasian kanssa ettei kaikki tässä maailmassa voi olla samaa mieltä ja erilaisia arvoja ja elämänkatsomusta tulee aina olemaan.
Kuten Salloumkin sanoo Ylen tekemässä haastattelussa polarisaatiosta; “Kun ilmiön oppii tunnistamaan, on immuunimpi sen negatiivisille vaikutuksille”. Hän myös korostaa että ennakkoluulottomuus ja tiedonhankinta monenlaisista eri lähteistä on äärimmäisen tärkeetä polarisoituneessa ympäristössä. Tästä syystä pyrin aina panostamaan omiin lähteisiini blogia kirjoittessa ja ne löytyvät aina listattuna blogipostauksen lopussa. Suosittelen katsomaan niitä läpi aina jutun luettuasi.
Kiva kun olet täällä! Tällä verkkosivulla tulen esittelemään itseni lisäksi kaikki Usvansuon eläinasukit. Haaveena on myös rakentaa alustalle verkkokauppa jonka avulla voisi rahoittaa kotia tarvitsevien eläintenpitoa ja eläinsuojelutyötä sekä tietysti sometyötä täysipäiväisesti taiteellisen työn (ja miksei mahdollisesti tulevaisuudessa myös maataloustyön) ohella.
Huomasin nopeasti somessa ettei Instagram postauksen sanamäärä riitä mitenkään siihen kaikkeen mitä haluaisin tilillä käsitellä joten sen vuoksi myös blogi löytyy somepostausten tueksi.
Mikäli haluat ilmoituksen aina kun blogipostaus on lisätty verkkosivuille, voit ottaa sekä instagram tilini @usvansuontarinat seurantaan sekä tilata uutiskirje sivun alareunasta jotta saat ilmoitukset suoraan sähköpostiisi.
Lähteet ja viittaukset:
Ali Salloumin tutkimus:
Ali Salloum, Ted Hsuan Yun Chen, and Mikko Kivelä. 2022. Separating Polarization from Noise: Comparison and Normalization of Structural Polarization Measures. Proc. ACM Hum.-Comput. Interact. 6, CSCW1, Article 115, (April 2022), 33 pages. https://doi.org/10.1145/3512962
Ali Salloumin kirjoitus polarisoitumisesta:
https://medium.com/@ali.salloum.fin/suomi-polarisoituu-voimakkaasti-ce5d7c053daa
Ylen juttu:
Mia Gertsch, 2024 “Me vastaan te – Suomi jakaantuu yhä voimakkaammin, sanoo polarisaatiota tutkiva Ali Salloum, https://yle.fi/aihe/a/20-10006117
0 Kommentit