Ultimaattinen DIY kissojen kiipeilypuu!

Kun kissoja tuli taloon, unelmoin kissojen kiipeilypuusta joka sulautuu sisustukseen ja samalla on täysin erilainen kuin muut kaupasta ostettavat kiipeilypuut. Minulla on ollut pakkomielle tuoda raakoja puunrunkoja sisälle jo aiemmissa sisustus projekteissa ja tässä se vasta tuntuikin täydelliseltä ratkaisulta.

 

Meillä oli pihalla kaatunut ja jo mukavasti kelottunut puu (oisko ollut raitaa) jonka osat käytin tähän projektiin. Idea lähti oikeastaan halusta peittää tämä ruokailutilan ja olohuoneen välissä olevan kaari-oviaukon peittämisestä. Sille pitäisi tehdä kunnon pintaremppa, mutta nämä puun rungot piilottavat nykyistä ulkonäköä aika hyvin olkkarista katsottuna. 

Tästä idea lähti laukalle ja jatkoin huoneen nurkkaan. Koska tällä puolella taloa on tukeva, vanha hirsiseinä, oli helppoa kiinnittää kaikki osat suoraan siihen tukevilla, pitkillä ruuveilla.

 

Kiipeilypuun perusidea oli tarjota kissoille mielenkiintoisia kiipeilymahdollisuuksia sekä sallittuja raapima-alustoja. Hippu tuntuu tykkäävän terotella kynsiään ihan suoraan puunrunkoon. Thyra taas on jatkuvasti kynsimässä sohvaa ja vierassänkyä joten hänelle yritin luoda jotain saman tuntuista alustaa mitä olisi sallittua kynsiä (spoilers; ne kielletyt alustat on edelleen lempparit). Huonekalua muistuttavaa kynsimisalustaa tein käärimällä rullalla ostettavaa suojahuopaa puun rungon ympärille. Päälle tuli vanhasta polttopuu kassista kestävää juuttikangasta. Molemmat on kiinnitetty niiteillä joita yritin saada seinää vasten tulevalle puolelle ettei kissat pääsisi niihin kosketuksiin vahingossakaan.

 

Eri kissat tykkää erilaisista lepopaikoista joten päätin kokeilla tehdä makramée riippu-pedin vaihtoehtoisena makuupaikkana.

Halusin kiipeilypuuhun myös korkean tason jossa kissat voi loikoilla ja nukkua. Erityisesti koirataloudessa on hyvä että kissat pääsevät jonnekkin rauhalliseen paikkaan mihin koirat ei pääsen. Tosin meillä koirat tuntuu olevan enemmän sen rauhallisen pakopaikan tarpeessa kissoilta kuin toisinpäin..

 

Meillä oli polttopuuksi menevää koivua pihalla ja pätkä kookasta runkoa josta sai oikein kivan kokoisen ylätason tähän projektiin. Se oli kylläkin yllättävän painava ja kerkesin jo pohtia miten tämä ratkaisu tulee onnistumaan, mutta kolmella eri kiinnityskohdalla seinässä plus kiinnitys tason läpi alla olevaan puunrunkoon tuntui pitävän hyllyn hyvin paikallaan. Halusin vielä peittää hyllyn alla olevat kulmaraudat ja rumat kiinnitykset joten tein makraméeta hyllyn reunaa pitkin roikkumaan. Tämäkin on kissoille yksi pieni virike elementti joka voi herättää mielenkiintoa ja halua leikkiä hapsuilla.

 

 

Lopuksi kiinnitin vähän erilaisia leluja jotta kiipeilypuussa myös voi leikkiä ja viihdyttää itseään. Tästä löytyy Tokmannista ostettu pieni kissanminttu-hiiri jonka kiinnitin juosimaiseksi pyöritettyyn rautalankaan niin että se hyppii ja pomppii kivasti kun siihen koskee. Tokmannista ostettu höyhenpallo ja pieni puupalikka kiinnitin naruihin roikkumaan.

Nyt kiipeilypuu on ollut käytössä noin vuoden ja olen nähnyt vähän mikä toimii ja mistä kissat eivät ole kiinnostuneet joten on aika tehdä pieniä päivityksiä! Ensinnäkin kumpikaan kissoista ei ole käyttänyt makramée petiä. Thyralle se on harmillisen pieni eikä Hippukaan ole ollut siitä innostunut joten se otetaan pois. Ajattelin sen sijaan valita tähän jonkun kiinteämmän makuupaikan. Vintiltä löytyi tällainen söpö, vanha laukku joka voisi toimia tähän täydellisesti. Seinässä roikkuvia koivu-tikkaitakaan kissat ei ole hyödyntäneet mitenkään joten nekin saa lähteä.

 

Tähänhän tämä laukku ei sitten loppupeleissä päätynytkään vaikka siihen sitä alunperin mallailin.
Olen huomannut että erityisesti Thyra olisi kiinnostunut kiipeämään vierashuoneen oven yli takan päälle jossa on aika näppärät tasot kissalle oleilla joten ajattelin lisätä tähän jonkinlaisen tason, hyllykön tai sillan mitä pitkin pääsee jatkamaan kiipeilyä vähän pidemmälle.

Melkein kaikki tähän projektiin tarvittavat materiaalit löytyi jo kotoa, mutta hyllyn kannattimet sekä hiomapaperia piti laittaa ostoslistalle. Biltemasta löytyi mun mielestä oikein sopivat kulmakannattimet. Noita isompia, kaarevia kannattimia en sitten loppupeleissä edes tähän käyttänyt kun suunnitelma muuttui ja laukku päätyikin hyllylle. 

Niin mihin minä märkähiomapaperia tarvitsin? No näin sellaisen hauskan idean pinterestissä jossa käytettiin hiomapaperia alustana kuluttamaan kissojen kynsiä ja ajattelin että sitähän pitää kokeilla yhdellä tasolla sillä kumpikaan kissoista ei erityisemmin pidä kynsien leikkkaamisesta. Se, tuleeko kissat ylipäätään kiipeämään tolla hiomapaperi-tasolla ei ole yhtään varmaa. Aina kannattaa kokeilla! Hiomapaperiksi valikoitui juuri tämä märkähiomapaperi puhtaasti värin takia, punaiset tai keltaiset hiomapaperit ei olisi sopinut kokonaisuuteen yhtä hyvin... ;)

Hyllylevyksi valikoitui kauniisti eläväisellä reunalla varustettu tuppeensahattu lauta jota myös löytyi jo tallista, alunperin isän pihalta kaadetusta puusta talteen otettuna. En edes vaivautunut hiomaan pintaa mistään kohtaa. Myös porrastasot mitä pitkin ylös pääsee, meni vaihtoon. Vanhat ei jotenkin näyttäny kivoilta ja kannattimetkin tietysti oli aivan hirveän näköiset. Kissat kuitenkin mielellään menivät niitä pitkin ylös, mutta huomasin myös että ne voisi olla ihan pikkasen pidemmät seinästä ulospäin jotta mahtuu paremmin kääntymään niillä. Tuppeensahatusta puun kuoripalasta tuli uudet portaat, sahasin ulkoreunaa hieman pyöristetyksi. Näihinkin tuli Bilteman kivat kulmakannattimet.

Lopputuloksesta tuli aivan ihana, ehkä hieman pelkistetympi kuin aiempi ja jatkumo vaalealla lautaseinällä toi jotenkin kirkkaamman ilmeen koko kiipeilypuulle. Matkalaukku on luonnollisesti ruuvattu kiinni hyllyyn, muuten se ei varmastikaan pysyisi siellä pitkään. Kirja-pino on kirpputorilta löytynyt koriste-esine, kirjat on toisiinsa liimattuja.

Edellinen

0 Kommentit

Jätä kommentti

Kaikki kommentit tarkastellaan ja hyväksytään manuaalisesti ennen julkaisua.